Hannan tarina

Rintasyöpäleikkausten tarkoitus on pelastaa ihmishenki, ja korjausleikkausten syy sekä toteutus vaihtelee kokemukseni mukaan melkoisesti paikkakunnittain ja näyttäisi riippuvan myös lääkäreiden taustasta ja ydinosaamisalueesta, kuten tietysti myös leikattavasta itsestään.

Omat ja leikkauksia läpikäyneiden asiakkaideni mielipiteet eivät ole lääketieteen ammattilaisten arvostelua, vaan kokemuksia ja tuntemuksia.

Mikäli jollain on leikkaus vielä edessään, niistä toki saattaa olla apua leikkaustavan päättämisessä, jos jollain leikkaus tai useampi on jo tehty, niitä ei voi katua tai varsinkaan peruuttaa, vaan ymmärtää mitä on tehty ja kuinka mahdollisia kireyksiä tai kipuja voisi helpottaa.

Useimmat leikkauksen läpikäyneet henkilöt eivät tarkalleen tiedä, mitä heille on leikkauksessa tehty.

Tilanne ennen ja jälkeen leikkauksen on luonnollisesti erittäin pelottava, joillekin asiakkaistani on tehty jokin muu leikkaus, kuten rintojen pienennysleikkaus, ja syöpäkasvain on sattumalta löytynyt siinä samalla, joten herääminen rintasyöpäpotilaana on saattanut tulla täydellisenä yllätyksenä.

Tuolloin on täysin ymmärrettävää, ettei kykene keskittymään kuuntelemaan leikkausepikriisiä.

Minun tehtäväni onkin yhdessä asiakkaan kanssa selvittää, millaiset liikeradat ovat kärsineet, ja kuinka niitä lähdetään rakentamaan uudestaan. Valmennukset ovat aina luottamuksellisia, mutta tulen lainaamaan myös sellaisten asiakkaideni ajatuksia, jotka eivät ole mukana tässä projektissa, jossa seuraamme julkisesti kolmen rintasyövästä kuntoutuvat naisen valmennusta.

Kaikki kolme naista ovat hakeutuneet valmennukseen sen tietäen, että otamme kuvia ja kerromme heidän tarinansa muillekin siinä toivossa, että vastaavassa tilanteessa olevat naiset saisivat tukea ja konkreettisia vinkkejä omaan kuntoutukseensa.

Tämä on 38-vuotiaan Hannan tarina.

Hannan nykyisen tilanteen analysoinnissa ja kuntoutuksen aikana tekemäni huomiot ovat omiani, ja perustuvat kokemukseeni, tietotaitooni ja koulutukseeni, minä en ole Suomen lain silmissä lääketieteen ammattilainen joten näkökulma on erilainen.

Annamme Hannan itsensä kertoa omin sanoin omasta taipaleestaan ja siitä, miksi hän hakeutui valmennukseen.

Rintasyövän toteaminen

"9/2018 minulla todettiin DCIS eli rintasyövän esiaste. Hakeuduin yksityiselle tutkimukseen oireettomana, intuition johdattelemana. Olin noin vuoden verran ollut varma siitä että minulla on syöpä jossain päin kehoa mutta halusin pitkään ajatella että se johtui siitä että olin juuri menettänyt isäni suolistosyövälle sekä kolme vuotta aikaisemmin äitini rintasyövälle. Alkoi lisätutkimusten ja epätietoisuuden aika. Esiaste oli sen verran laajalla alueella että ainoa vaihtoehto oli rinnan poisto.

Olin pelkän poiston kannalla mutta jokainen lääkäri suositteli vahvasti välitöntä rekonstruktiota ja mietintäajan jälkeen suostuin sitten vatsakielekkeellä tehtävään rekonstruktioon. Ja kyllä, olisi pitänyt pysyä vahvana koska olen katunut päätöstä leikkauksesta siitä lähtien. Yllättävintä oli, että lääkärit, varsinkin plastiikkakirurgi, korosti sitä seikkaa, ettei SITÄ KUKAAN HUOMAA. Itse halusin vain olla terve eikä sillä rinnalla olisi ollut minulle mitään merkitystä.

Leikkaus

23.10.2018 oli leikkauspäivä Jorvissa ja heräämössä odoteltiin 3h että lääkäri tulee antamaan lisätietoa ennen osastolle siirtymistä. No mut oli unohdettu eli jouduin pyytämään hoitajaa tarkistamaan tiedoista mitä leikkauksessa on tehty. "Vasemman kainalon imusolmukkeiden radikaali poisto." Mun elämä romahti sillä hetkellä. Tiesin että oli tapahtunut se minkä piti olla lähes mahdotonta, rinnassa oli siis varsinainen syöpä ja kainalossa ainakin yksi etäpesäke. Itkusta ei tullut loppua ja vihdoin heräämöön kutsuttu (ei oma) lääkäri kehtasi sanoa että se on nukutuslääkkeen sivuvaikutus "kun oot niin herkkänä" (!!!)

Ajattelin kotona olevia 1- ja 4-vuotiaita lapsia ja miten mä kuolen ja ne ei toivu siitä koskaan. Paitsi pienin, hän ei edes muistaisi mua, olisiko se hyvä vai huono asia?

Mulle tuli hematooman takia 3h uusintaleikkaus seuraavana päivänä mutta sitten veritankkauksen jälkeen pääsin jalkeille. Kovasti oli peloteltu että leikkauksen jälkeen on niiiiiiin kipeä mutta mä en edes tarvinnut särkylääkkeitä. Pystyin kävelemään hyvin (2.5km matka 50 metrin pätkää ympäri on muuten aika tylsää) ja mut vietiin yhteen huoneeseen kannustavaksi esimerkiksi kahdelle naiselle jotka käyneet läpi ison leikkauksen.

Tuntui että kyllä tää sittenkin tästä ja mietin mitä muuta voisin tehdä auttaakseni kaltaisiani. Nyt kun luin sun valmennuksesta tajusin heti että TÄMÄ tavoittaisi monta ja he löytäisivät sen avun mitä julkiselta puolelta ei saa!!

Anyway, sain sitten parin viikon jälkeen lopullisen tiedon syöpätyypistä ja jatkohoidoista. Kolme kasvainta rinnassa ja yksi etäpesäke yhdessä kainalon imusolmukkeessa. Vieläkin ihmetyttää miten yksikään näistä ei näkynyt millään kuvantamismenetelmällä, edes varjoaineella.

Leikkauksen jälkeinen hoito ja fiilikset

6vkoa leikkauksesta alkoi sytostaatit, 3 + 3 annosta aina yksi kolmen viikon välein. Se perussetti vissiin. Sykkennostokielto koko tän ajan, pk:ta pelkästään, eli jumppaohjaajan työni luonteen takia pitkä saikku. Sitten 25x sädehoito ja saikku jatkui koska iho voisi mennä pahasti rikki töissä jumppatopin hankauksesta. No nämä hoidot meni ongelmitta mutta pääkoppa on vielä hajalla. SIIHENKÄÄN en saanut apua koska resurssipula. Kävin Kirurgisessa sairaalassa fyssarilla kivuliaissa käsittelyissä jonkä jälkeen tuntui fyysisesti vähän paremmalta mutta enimmäkseen hänen puheiden takia aloin uskoa enemmän ja enemmän että vasen puoli on ihan paska.

Lopetin käynnit ja aloin toimimaan niin kuin vasen käsivarsi olisi ihan se sama vanha kuin ennen leikkausta. Toipuminen lähti huikeaan nousuun! Kävin pari kertaa myös yksityisellä fyssarilla joka totesi että liikkuvuus ja hallinta sillä puolella on hyvä. Olisi ollut mahtavaa jatkaa käyntejä mutta nyt olen sellaisessa noidankehässä että kipujen takia ohjaan yleensä vain yhden tunnin viikossa ja koska rahaa ei tule niin hoitoon ei pääse ja koska hoitoon ei pääse niin en voi tehdä enempää töitä. Vituttaa.

Mulla on selkäkipua melkein jatkuvasti. Välillä alaselkä kramppaa niin että pystyn vaan makaamaan kyljellä. En pysty esim. juoksemaan koska keskivartalonhallinta on olematon. Multa jouduttiin poistamaan osa suorasta vatsalihaksesta ja sen kyllä huomaa. Lääkärit taas on sitä mieltä ettei vaikuta mihinkään! Noin 1-1.5 palaa sixpackista on poissa ja korvattu tukiverkolla.

Heräilen öisin kipuihin ja olen väsynyt päivisin. Niska ja hartiat on tosi jäykät ja kärsin päänsärystä usein. Pahimmillaan ihan migreeni joka kestää useita päiviä ja aiheuttaa lamaannuttavan uupumuksen. Tinnitus vaivaa. Arvet kiristää.

Mä en useimmiten edes uskalla nostaa lapsia koska pelkään milloin selkä taas pamahtaa ja lapset on kotihoidossa sekä mies reissutöissä niin tekemistä riittää eikä ketään kiinnosta pystynkö vai en. Tiedän että kipujeni takana on paitsi leikkaukset myös paljon käsittelemättömiä tunteita, surua ja pelkoa. Haluan taas elää mahdollisimman kivuttomasti ja olla aktiivinen lasten kanssa! Haluan tehdä enemmän töitä! Ennen sairastumista olin elämäni vahvimmassa kunnossa. Sitä seurasi 8kk treenitauko pyöräilyä lukuun ottamatta, sen aloitin 3vkoa leikkauksen jälkeen ja pyöräilin kaikki matkat mitä pystyin ainakin 5x viikossa. Bodypumpin ohjaamisen aloitin 2.6 ja sitä siis kerran viikossa. Sama tunti ollut vuosikausia ja paljon vakkareita, en luovu :D

Salitreeni on mun henkireikä, haluan päästä treenaamaan kunnolla taas! Olen kohta 3kk ajan pyrkinyt käymään kahdesti viikossa mutta olen ihan hukassa siitä mitä mun pitäisi tehdä ja mitä ei. Etunojapunnerrus tuntuu asialta jota en ikinä enää pysty tekemään.. Jos näiden lisäksi samalla pystyisin auttamaan muita samassa tilanteessa olevia niin mikä sen parempi! "

Valmennuksen aloitus

Hanna sai terveen paperit lokakuun lopussa, ja saatoimme hyvillä mielin aloittaa valmennuksen.

Aloitimme Hanna valmennuksen tarkistamalla hänen liikeratojaan, ainoastaan lyhyellä kyykkytestillä. Kyykkyliikkeessä on nähtävillä se, kuinka henkilö hermottaa kehoaan eli liikkuu, kävelee, seisoo, istuu. Hanna tapauksessa polvet kiertyivät liikkeen aikana sisäänpäin, joka tarkoittaa sitä, että lantion ja keskivartalon alueella on toimimattomia hermotuksia, joita keho pyrkii korvaamaan lähes samannäköisellä liikkeellä. Hanna horjuu eikä hahmota, minkä vuoksi.

Suoraan vatsalihakseen on puututtu, samoin Hannalle on tehty sektio, jossa sekä suoran vatsalihaksen että poikittaisen vatsalihaksen kiinnityskohta on katkaistu, eivätkä nämä lihakset toimi tällä ehetkellää tarkoituksenmukaisesti. Aiomme käyttää muun muassa ns. peilisoluteoriaa sen uudelleenhermotukseen.

Hannalla on aina ollut haasteita kehon oikean puolen hermotuksessa, leikattu puoli on siis vasen, ja meidän täytyy saada keho toimimaan symmetrisesti, jotta tämänhetkisistä kireyksistä, asentovirheistä ja hallinnan puutteesta päästään eroon.

Puran tätä tarkemmin seuraavassa kirjoituksessani.