Suoran vatsalihaksen erkaantuma

Vatsalihasten erkaantuma 

voi olla monen vaivan takana-ja edessä

Suora vatsalihas, eli tuttavallisemmin six pack

ja todellisuudessa  8-pack, sillä lihas ulottuu myös navan alle ja kiinnittyy häpyluuhun,  on ihmisen etupuolella sijaitseva pinnallinen keskivartalolihas, jonka tehtävänä on tukea ja koukistaa selkärankaa.
Vatsalihaksia yhdistää vartalon keskilinjassa jännesauma, valkoinen linja eli linea alba joka toimii vatsaseinämän lihasten kiinnityskohtana ja voimien siirtäjänä lihasten välissä.


Vatsalihasten erkaantuma, synty ja seuraukset

Joissain tapauksissa, kuten raskauden aikana, ylipainon tähden, liian ankaran tukemattoman ponnistelun tai voimakkaiden taaksepäin taivutusten seurauksena tämä jännesauma erkaantuu ja suora vatsalihas ei pysty toimimaan kehon osana, kuten on tarkoitettu. Suorien vatsalihasten välissä sijaitseva lihaskalvo (linea alba) saattaa venyä, repeäminen on oikeastaan hiukan kehno termi. 

Tavallisin syy on lihominen: vatsaontelon tilavuus kasvaa, jolloin kyseinen lihaskalvo antaa periksi, tämä pätee niin miehiin kuin naisiinkin. Naisilla raskauden aikana kasvava kohtu aiheuttaa saman, tässä tapauksessa luonnollisen ilmiön-kasvava kohtu venyttää ja jopa hiukan siirtää sen päällä olevia rakenteita, palleaa, poikittaista vatsalihasta sekä tuota suoraa vatsalihasta.

Erkauma voi olla minkä ikäisillä henkilöillä hyvänsä, myös synnyttämättömillä naisilla ja miehillä

          Jotkin liikuntalajit, kuten rytminen voimistelu ja nykyään hyvin suosittu tankotanssi, kuten            myös tietynlainen voimaharjoittelu, voivat altistaa suoran vatsalihaksen erkaumalle.                        Yhteistä näille lajeille on jatkuva, voimakas taaksepäintaivutus, jota suora vatsalihas ei                    välttämättä jaksa palauttaa, ellei se ole riittävän hyvin hermotettu, harjoitettu ja vahva.

          Useimmiten kuitenkin näissä lajeissa selkä vaurioituu ennenkuin erkauma ehtii syntyä. 

Mitä vatsalihasten erkaantuma aiheuttaa

Eri henkilöillä tämä tila oireilee eri lailla, riippuen siitä, mihin kukin kiinnittää huomiota. Paljon urheilevat huomaavat usein synnytettyään lähtiessään takaisin tuttujen lajien pariin vaikeasti hahmotettavan puuttellisen keskivartalon tuen, kipua selässään, hallitsemattomuutta liikkeessä tai pystyasennossa, kohouman vatsassaan esimerkiksi istumaannousuissa. Jos henkilö on hoikka, erkauma myös näkyy usein hyvinkin selvästi ikäänkuin reikänä navan kohdalta ylöspäin. 


Sellaiset henkilöt, jotka ovat esimerkiksi istumatyössä eivätkä ole kovin aktiivisia liikunnallisesti, huomaavat myös selkäkipua mutta usein esimerkiksi selinmakuulta noustessa palluran, joka ilmestyy vatsaan-se saattaa olla kipeä, tai sitten ei.  Monet ovat jo tyytyneet siihen että heillä "ei ole mitän lihaksia vatsassaan koska he ovat niin lihavia". Pystyasennossa tämä näkyy yleensä ns. tynnyrivatsana, pyöreänä vatsan alueena, johon ei tunnu olevan minkäänlaista kontrollia. Moni herää tilaan vasta silloin kun olettaa itsellään olevan tyrä vatsassaan-jos tällaista vatsaa menee näyttämään lääkäriin, tarjotaan joko korjausleikkausta tai sitten ei mitään hoitoa. 

Useilla asiakkaillani vatsa on TT-kuvattu, eikä tyrää ole ollut havaittavissa, joten kyse on erkaumasta jonka lävitse alemmat kudokset pullistuvat tietyissä asennoissa, joissa vastaonteloon muodostuu painetta, joka työntää erkauman läpi rasvaa ja/tai muita alempia kudoksia. Jos lääkäri osaa ja uskaltaa mainita lihaskunnosta ja laihduttamisesta, ollaan jo oikeilla jäljillä. Jos ensimmäiseksi tarjotaan vatsalihaksessa olevan aukon verkottamista hoitomuotona, on mielestäni syytä miettiä, haluaako kehoonsa vierasesineen, joka ei elä eikä muutu enää koskaan.

Raskaana ollessa kasvava kohtu tukee keskivartaloa

Kun henkilö on raskaana, vatsan alue pingoittuu kasvavan kohdun, sen sisältämän lapsiveden ja tietenkin vauvan ansiosta aiheuttaen  luonnollisen tuen keskivartalolle, vaikka lihakset eivät toimikaan aivan kuten on tarkoitettu-eihän vauvaa voi tietenkään muutenkaan raskauden aikana litistää eikä puristaa, eli rangan koukistaminen ei ole tarkoituksenmukaista. Kun vauva syntyy, tuki katoaa yhtäkkiä ja myös kehon painopiste muuttuu. Tuolloin venyneissä lihaksissa on kehno tuntuma, eivätkä ne myöskään aivan samantien vetäydy ja asetu paikoilleen-tavallisimmin kollageenirakenteiden palautumiseen kuluu noin vuosi. Raskauden aikana pallea antaa vauvalle tilaa, kuten myös suoran vatsalihaksen kummallakin puolella sijaitsevat, vinot vatsalihaksetkin tekevät. Rankaa ei ole voitu kiertää eikä sivutaivutusta tehdä pingoittuneen vatsan kanssa, joten nämä liikeradat ovat usein pienentyneet ja pinnalliset lihakset, jotka tarvitsevat liikettä toimiakseen, voivat olla surkastuneet. 

Samoin keskivartalolihavuus tukee keskivartaloa mutta venyttää lihaksistoa toimimattomaksi

Mikäli erkaantuma johtuu lihavuudesta, tilanne on hiukan erilainen. Usein vuosien aikana hissukseen kasvanut vatsa ei katoa yhdessä yössä, mutta tällaisen tilan hoito on vastaava kuin raskaudessakin-pingoittavasta, ylimääräisestä rasvakerroksesta olisi päästävä eroon, jotta lihakset mahtuisivat toimimaan oikeellisesti. Molemmissa tapauksissa poikittainen vatsalihas, joka sijaitsee keskivartalon ympärillä, rintalastasta häpyluuhun ja lonkkiin, aina selkärankaan saakka, on venynyt ja usein myös kehnosti hermotettu. Jos tuo lihas on venynyt ja huonosti toimiva, se näkyy pulleana vatsana johon ei tunnu olevan lainkaan kontrollia. Koska syvissä lihaksissa ei ole juurikaan tuntoa, niiden hahmottaminen saattaa olla vaikeaa. 


Pinnallisia lihaksia voi liikuttaa tietoisesti-tämä aktivoi myös syvät lihakset

Hyvänä uutisena kuitenkin on se, että ne toimivat jos keho muuten liikkuu ja toimii-tiettyjen liikkeiden ansiosta. Suoran vatsalihaksen erkauma on lähestulkoon aina navan kohdalla ja siitä ylöspäin. Tästä syystä suoran vatsalihaksen dynaaminen harjoittaminen, eli näkyvän tahallisen liikkeen suorittaminen, on hyvä aloittaa sen alaosasta. Suoran vatsalihaksen alaosan tehtävä on kääntää häpyluuta eteenpäin, tai jos ajattelemme selkärankaa, suoristaa alaselkää. Tämä on usein liikerata, joka monelta puuttuu-en tiedä johtuuko se kenties pitkään vallinneesta ryhti-ihanteesta, jossa vatsaa vedetään sisään ja selkää tuodaan tahallisesti kaarelle, kuten varsinkin nykyään on tapana tehdä, ja jopa treenataan eritoten tällaista asentoa silmälläpitäen. 

On hyvä ymmärtää, että silloin kun selkäranka on kaarella, suora vatsalihas on venytyksessä.  

Venyvä lihas ei voi jännittyä eikä myöskään tukea liikettä, mitään liikettä.
Sen sijaan lihas, jota määrätietoisesti harjoitetaan sen liikeratoja hakien, alkaa hermottua, kasvaa ja toimia. Aivan kuten esimerkiksi murtunut nilkka, joka on alkuun kipsattu, sen jälkeen kenties tuettu lastalla, vaatii harjoitusta, jotta voima, tasapaino ja liikerata palaisi-ei vain nilkkaniveleen, vaan myös jalkaterään, pohkeeseen ja usein koko kyseiseen raajaan jolle ei ole voitu laskea painoa ja jota ei ole voitu viikkoihin liikuttaa normaalisti-nykytiedon mukaan ihmisen keho alkaa purkaa käyttämättömiä alueita jo alle viikossa. Käyttämättömien lihasten koko pienenee, hermotus huononee ja infrastruktuuri eli pienet verisuonet joilla aineenvaihduntaa ylläpidetään ajaa toimintansa alas. 


Selkäkivun takana (ja edessä) on yleensä toimimaton keskivartalon kokonaisuus

          MIkäli suoraa vatsalihasta ei ole syystä tai toisesta osattu tai voitu kunnollisesti käyttää,                selkä on usein kaarella, puhutaan notkoselästä.  Minä en varsinaisesti usko notkoselän                    käsitteeseen ollenkaan, uskon vain puutteelliseen voimaan rankaa koukistavassa                              lihaksessa.  Jos selkä on jatkuvasti notkolla, selkänikamat kuormittuvat virheellisesti, voi                tulla kulumaa niveleten osuessa toisiinsa, välivelyt voivat pullahtaa osin pois paikoiltaan ja            vielä yleisemmin, jatkuvasti jännittynyt selkä kramppaa, menee spasmiin, kipeytyy.  Jos                  selkäranka on jatkuvasti kaarella, usein alaraajat, jotka ovat kiinni keskivartalossa,                          kiertyvät  hankalaan asentoon, yleisimmin polvet kääntyvät sisäänpäin. Jos häntäluu on                  takana, ja polvet kiertyneet sisäänpäin, suora vatsalihas joutuu venytykseen, ei tue                          keskivartaloa ja tällöin vinot vatsalihakset, poikittainen vatsalihas ja lantionpohjalihakset              eivät pääse toimimaan oikeellisesti. 

Älä ajattele treenaavasi pelkkää suoran vatsalihaksen erkaumaa kuntoon 

Kaikki nämä ovat korjattavissa olevia asioita. Tehokas keskivartalon kuntoutus tapahtuu korjaamalla ne suunnat ja kuormat, jotka eivät ole henkilölle sopivia, ne jotka ovat ajan saatossa, milloin mistäkin syystä muuttuneet. Koko vartalosta. Etsimme ja tiedostamme heikot liikeradat, lihakset, mahdolliset vauriot ja alamme määrätietoisesti käyttää pinnallisia lihaksia niiden kaikissa liikesuunnissa siinä määrin kuin kulloinkin on mahdollista, jolloin syvät lihakset aktivoituvat liikkeiden ja asentojen mukana, ja saavutamme tasapainoisen kokonaisuuden. Hyvin usein kysytään ja monasti myös tarjotaan pelkän erkauman kuntoutusta, minun mielestäni se on mahdotonta, sillä jokin muu ei suoran vatsalihaksen lisäksi toimi kunnollisesti mikäli kehossa on erkauma.  Kun keho saadaan toimimaan kokonaisuutena, erkauma on hyvinkin pian toiminnallisesti vain muisto-itse kollageenirakenne uusiutuu melko hitaasti, noin vuodessa, mutta voima ja hallinta kasvavat hyvinkin nopeasti. 


Se, missä määrin, kuinka suuria liikeratoja, millaisella voimalla ja mihin suuntiin niitä harjoitetaan, riippuu henkilöstä-kuten eräs miesasiakkaani asian tiivisti "Täytyy treenata niitä juttuja missä on ihan p*ska, ei niitä joissa on hyvä."