TULOSSA: VOIMAJOULUKALENTERI

23.11.2020

Tämä vuosi on ollut poikkeuksellinen meille kaikille. Koko maailma on muuttunut, olemme joutuneet kokemaan ennennäkemättömiä aikoja, tuntemaan pelkoa ja ahdistusta oman tulevaisuutemme ja koko maailman tulevaisuuden suhteen. Itselleni vuoden haasteellisuutta on lisännyt oma vakava sairastumiseni Suomessakin kovin yleiseen rintasyöpään.

Toivo on tärkeää. 

Koko toimintani perustuu toivoon-mikäli sitä on, on aina mahdollisuus kuntoutumiseen. Kaikilla asiakkaillani on ja on ollut alusta alkaen toivoa, joka on vahvistunut parhaimmillaan alunperin asiakkaan mielestä epätoivoisen tuntuisesta tilanteesta kukoistavaksi itsevarmuudeksi ja voimaksi, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Muun muassa näistä syistä teen tänä vuonna VOIMA Personal Trainingin joulukalenterin, jonka jokaisesta luukusta paljastuu Toivoa.

Joka joulukuun aamu aina jouluaattoon saakka julkaisen jotakin, joka edustaa minulle Toivoa-oli se sitten henkilökohtaiseen kuntoutukseeni, elämääni, huonommassa asemassa olevien muistamiseen ja tukemiseen tai vaikkapa leikkauksesta tai raskaudesta kuntouttavaan harjoitteluun liittyvä juttu.

Kalenterissa on tulossa myös vuoden ainoa lahjakorttitarjous, sekä maksuttomia etäluentoja raskausajan liikuntaan, synnytyksestä palautumiseen, kivun hallintaan sekä leikkausten aiheuttamiin haasteisiin pureutuen.

Tervetuloa mukaan seuraamaan joulukalenteria instagramiin ja facebookiin alkaen 1.12.2020!