Äidin hyvinvointi on kallisarvoista koko perheelle
Olen pitänyt useita luentoja raskauden ja synnytyksen vaikutuksesta naisen kehoon, sillä oikeaa tietoa asioista tuntuu olevan saatavilla kovin vähän, vaikka naiset ovat jo muutaman vuoden ajan sekä olleet raskaana että synnyttäneet lapsia.
Tiedon puute, oli kyse mistä tahansa omaan elämään suuresti vaikuttavasta asiasta on pelottavaa ja aiheuttaa epävarmuutta ja turhaa kuormitusta psyykelle, ja nimenomaan tähän täysin luonnolliseen tilanteeseen liittyen tietynlaisen tietoisuuden kasvaessa pelkoa oman kehon lopullisesta rikkomisesta-oli oikeastaan kyse mistä tahansa liikuntaan ja /tai raskauteen ja/tai raskauden jälkeiseen elämään, sosiaalisessa mediassa löytyy aina kommentti jossa joku pelottelee muita sillä, että keho on lopullisesti piloilla jos tekee tai on tekemättä sitä tai tätä.
Tieto on valtaa, tieto on varmuutta, tieto hälventää pelkoja.
Vaikka raskaus ja synnytys olisivat olleet kuinka vaikeita tahansa, minun nähdäkseni kaikilla on mahdollisuus kuntoutua vähintäänkin entiselleen, useimmiten vahvemmiksi kuin aiemmin. Tarvitaan vain tietoa ja osaamista.
Minulla oli kunnia luennoida MIB:n naisille viimeeksi tämän vuoden keväällä, kun he saapuivat sankoin joukoin VOIMA Personal Training Studiolle täynnä kysymyksiä joihin minulla oli vastaukset.
Mothers in Business (MiB) on urasuuntautuneiden äitien verkosto, joille työn ja perheen yhdistäminen on luonnollinen osa arkea. He tarjoavat mahdollisuuden työelämätaitojen ja oman osaamisen kehittämiseen ja edistävät äitien asemaa työelämässä ja yhteiskunnassa, ja siihen liittyen tärkeää tietoa monesta naisten elämää koskettavista aiheista yhteistyössä kunkin alan johtavien asiantuntijoiden kanssa.
Luennoin mielelläni, joko yhteisöiden omissa tiloissa tai, jos naisporukka haluaa heti oppia muutamia korjaavia harjoitteita, järjestetään luentoja myös VOIMA Studiolla Helsingin keskustassa.
Naisissa on voimaa 💪🧠👨👩👧👦
MIB:lle kirjoittamani artikkelin löydät täältä