Petran tarina

14.11.2019

Petra on 39-vuotias rintasyövän läpikäynyt nainen. Hän löysi itse kasvaimen rinnastaan, ja hämmästeli hiukan sitä, että se oli ennättänyt kasvaa niin suureksi, olihan se aivan rinnan päällä.

Hoito aloitettiin hänen tapauksessaan sytostaateilla, sillä kasvain oli suuri ja aggressiivinen. Rinnanpoistoleikkaus ja kainalontyhjennys tehtiin tämän vuoden helmikuussa, ja samassa yhteydessä rakennettiin selkäkielekkeestä uusi rinta. Hänellä on geenivirhe, joten tervekin rinta tullaan poistamaan ja rakentamaan uudestaan puolen vuoden sisällä. Tällaista tilannetta ei katsota kiireelliseksi, vaan potilas asetetaan leikkausjonoon.

Hoidoista ja leikkauksesta Petra selvisi onneksi hyvin vähäisin sivuoirein, ja toipuminen oli nopeaa. Petralle tuli leikkauksenjälkeen useita strangeja ja niitä saatiin pois fysioterapeutin manuaalisella hoidolla.

Hän on ollut aina liikunnallinen, ja lääkäreiden mukaan hyvä kunto oli avainasemassa hoidoista hyvin toipumiseen. Käden liikeradat ovat olleet alusta asti hyvät, ja hän sai aloittaa liikunnan heti sairasloman loputtua.

Petra jatkoi rakasta nyrkkeilyharrastustaan, jossa käy kolme kertaa viikossa. Tänä syksynä kunto oli kohentunut jo sen verran paljon, että hän uskalsi lähteä rinkka selässä 50 km vaellukselle Kuusamoon.

Leikkauksen jäljiltä Petralla on tunnoton alue rinnan lisäksi kyljessä ja selän puolella, ja hän huomaa ettei osaa käyttää sen puolen lihaksia enää oikein. Petra pelkää, että kun toinenkin puoli leikataan ja tunnottomuutta sinnekin varmasti tulee, on vaikea tehdä lihaskuntoliikkeitä oikein enää silläkään puolella. Hänellä on aina ollut alaselkä heikko kohta, ja se tuntuu nyt vain korostuvan leikkauksen jälkeen.

Tällä hetkellä hän ei viihdy kehossaan ollenkaan, eikä se tunnu enää tutulta.

Leikkauksen kuvaus (potilasohjeesta)

Rinnan uudelleenrakennusleikkaus selkäkielekkeellä (latissimus dorsi- eli leveä selkälihas) tehdään joko välittömästi rintasyövän vuoksi tehtävän rinnan poiston yhteydessä tai myöhemmässä vaiheessa. Ajankohdan ratkaisee rintasyövän tyyppi ja potilaan mielipide.

Leikkauksessa leveä selkälihas ja siihen kiinnittyvä iho-ihonalaisrasvakieleke irrotetaan pelkkien verisuonten varaan ja pujotetaan kainalon kautta rintakehälle muodostamaan uutta rintaa.

Lisätilavuutta saadaan tarvittaessa silikoniproteesilla.

Vastakkaista rintaa voidaan myös pienentää (useimmiten myöhemmässä vaiheessa, kun rakennettu rinta laskeutuu). Selkään muodostuva arpi (20-25 cm) pyritään sijoittamaan niin, että se jää rintaliivien nauhan alle peittoon. Kielekkeen ihossa ei välttämättä ole kovinkaan hyvää tuntoa, sen sijaan jäljelle jäävään rinnan ihoon palautuu usein varsin hyvä tunto. Rinnan alue on usein leikkauksen jälkeen mustelmainen (erityisesti välittömän uudelleenrakennuksen jälkeen) ja turvotuksen laskeutuminen ja mustelmien poistuminen voi viedä useita viikkoja.

Tunnetut komplikaatiot (potilasohjeesta)

Leveä selkälihas toimii esimerkiksi soutuliikkeessä ja hiihdon tasatyönnössä, joten tämänkaltainen liike voi heikentyä. Muut lihakset kompensoivat ajan kanssa puuttuvaa lihastoimintaa, mutta tilanne vaatii erityistä huomiota harjoitteissa.

Omia ajatuksiani ld-leikkauksesta

Tämä onkin se ohje, jonka tämänlaisen leikkauksen läpikäyneet henkilöt yleensä maksimissaan saavat, Petralle, kuten muillekin asiakkailleni, joille tämä leikkaus on tehty, on sanottu, että "muut lihakset kompensoivat puuttuvan lihaksen työtä".

Tämä voikin oikealla harjoittelulla pitää lähestulkoon paikkansa, mutta mikäli liike- ja asentotunto on häiriintynyt, selkää, jota on muutenkin vaikeaa harjoittaa, koska sitä ei näe, voi tuntua mahdottomalta käyttää kuten ennenkin. Leikkaus katkaisee väistämättä lihasten ja lihaskalvojen hermotusta, jättäen tilalle yleensä täysin tunnottoman alueen.


Lisäksi tällaisessa tapauksessa (osin hormonaalinen syöpä) aloitetaan estohoito, joka aiheuttaa vaihdevuodet. Estrogeeni on vaaraksi ja saattaa aiheuttaa kasvaimen uusimisen tai uuden kasvaimen, joten sitä tulee vähentää elimistöstä radikaalisti. Estrogeenin puuttuminen tyypillisesti haurastuttaa ja kuivattaa kudoksia, ja tämä taas aiheuttaa jänteiden ja lihaskalvojen kiristymistä, jota saattaa olla vaivalloista havaita muutenkin vieraan oloisessa kehossa. Tämä on yllättävän yleinen oire, ja monilla potilailla saattaakin olla kipuja, jotka tulkitaan fibro-tai polymyalgiaksi, vaikka näyttävät tosiaan johtuvat fascioiden kireydestä tai lyhyydestä, sekä siitä että henkilö on ns. yliliikkuva, joka on hyvin tyypillinen suomalaisten ominaisuus, varsinkin naisilla. 


Kaikki arpikudos on ylikompensoitunutta ihoa, ja kiristää osin liikeratoja, mutta ei välttämättä suinkaan estä mitään liikettä.

Leveä selkälihas (lat. musculus latissimus dorsi) on suuri selän pinnallinen lihas. Sen tehtävä on olkavarren lähentäminen ja laskeminen vartaloon nähden sekä olkanivelen sisäkierto. Leveä selkälihas lähtee lannerangan ja alimpien rintarangan nikamien okahaarakkeista ristiluusta (suoliluun harjasta (sekä alimmista kylkiluista ja kiinnittyy olkaluun yläosaan. Jos lihas on leikattu ja käännetty kokonaisuudessaan, se tarkoittaa melko suurta "tyhjää" aluetta selän puolella, ja vaikuttaa lannerangankin asentoon. Symmetrian etsiminen on avainasemassa, kuten kaikessa kehonhuollossa ja hermottamisessa, minun mielestäni.

Minusta tämä korjausleikkausmalli on kaikkein mielenkiintoisin, sillä lihas siirretään täysin vastakkaiselle puolelle kehoa alkuperäiseen sijaintiinsa ja tarkoitukseensa nähden.  

Kuinka hakea asentotuntoa leikattuun selkään, eli kompensoida puuttuvaa lihasaluetta


Aloitimme Petrankin kanssa hyvin yksinkertaisista harjoitteista, joiden tarkoitus on auttaa häntä hahmottamaan kehonsa symmetriaa ja käyttämään lapaluiden ja olkanivelten aluetta, vaikkei siellä tuntoa olekaan, ja vaikka suuri lihas, joka vastaa olkanivelen suurista liikeradoista. Usein asiakkaat eivät tiedä, mitä leikkauksessa aivan tarkalleen ottaen on tehty, ja minun on pääteltävä se arvista ja henkilön liikeradoista.

Epäkäslihaksen yläosa on hyvin hermotettu, ja kaikessa olkanivelten liikkeessä tai asennoissa on riskinä, että se ottaa kopin liikkeestä tai asennosta, eli niska jännittyy, vaikka tarkoitus olisi tehdä jotain aivan muuta. Tätä kannattaa seurata itsessään päivittäin, jotta oppii tunnistamaan väärän ja yleensä turhan jännityksen. 

Tällaisessa tilanteessa tulee mielestäni ja kokemukseni perusteella miettiä, mitä asiakas voi tuntea ja tehdä, eikä jäädä vellomaan siihen, mikä on vaikeaa tai jopa mahdotonta hermotusta uudelleen haettaessa.

Olkanivel on pallonivel, jonka asento vaikuttaa niin ryhtiin kuin keskivartaloonkin, ja tällaisessa korjausleikkauksessa sen liikeratoja toteuttaviin lihaksiin on puututtu. Joskus potilaan rintalihas on myös poistettu, joskus ei, riippuu mm. siitä, kuinka kookas kasvain on. Petran tapauksessa vaikuttaa siltä, että siihen ei ole kajottu. 

Lähdimmekin hyvin yksinkertaisesta harjoituksesta, jossa lapojen aluetta haetaan symmetriseksi aivan muilla kuin leikatun alueen lihaksilla, eli olkavarsien ojentajalihaksilla. Niiden lapaluuhun kiinnittyvän pään aktivointi on yleisesti ottaen helpoin tapa saada rintaranka auki ja lapaluut alas ja yhteen, symmetrisesti, sillä useimmiten tunto löytyy hetken hakemisen jälkeen.

Harjoitus yläselän asentotuntoon

Tätä voi tehdä missä tahansa, kun selkä on parantunut niin paljon, ettei sen asettaminen paineeseen tee liian kipeää, eli selinmakuulla tai vaikkapa jopa seinää vasten. 

Asetutaan kovaa, joustamatonta pintaa vasten, ja asetetaan takaraivo mielellään keskelle, ja tämän jälkeen yritettän työntää niska kiinni alustaan (niin lähelle kuin mahdollista), ja pyritään painamaan sekä lapaluut, käsivarsien takaosa että ristiselkä kiinni alustaan. Mikäli selästä puuttuu tunto lapaluun alueelta, pyri ajattelemaan, miltä toisella puolella tuntuu, mitä teet että saat sen tapahtumaan ja keskity tekemään sama asia toisellakin puolella, vaikkei tuntopalautetta tulisikaan. Jos ollaan seisaallaan, peili auttaa erittäin paljon, jos lattialla, voit katsoa olkapäitäsi, ovatko ne samalla tasolla.  Tärkeintä on, että liike tapahtuu, tunto astuu toivottavasti kuvaan myöhemmin-aina se ei valitettavasti täysin palaa, jos tiettyjä hermoja on jouduttu katkaisemaan.

Tästä on tullut satoja palautteita, niin leikkaamattomilta asiakkailtani kuin myös esimerkiksi kuvassa esiintyvältä Heidiltä ja Hannalta, joka on kärsinyt pitkään jatkuvasta päänsärystä-heti ensimmäisen harjoittelukerran jälkeen päänsärky katosi niskan jännityksen helpottaessa, ja pysyi poissa myös hotellisängyssä vietetyn viikon ajan-toki se palasi hetkelisesti hankalan lasten neuvolakäynnin tähden, mutta kuten monasti olen mainkinnut, ihmisiähän tässä ollaan.

Pyrin ottamaan näistä harjoitteista lisää kuvia ja videoita, tapaamme Petran kanssa  jälleen ensi viikolla ja ennätämme tehdä enemmän harjoituksia.