Uusi, ihan oma alku-niin huippua!

Parikymmentä vuotta sitten, miltei heti valmistuttuani talonrakennusinsinööriksi, ammattiin, josta olin haaveillut, jota olin tavoitellut ja jota varten tehnyt töitä ja opiskellut, kävi ilmi, että ranteeni hermovamma oli riittävän vakava viedäkseen minut työkyvyttömyyseläkkeelle. Tuolloin koko oma identiteettini oli vaakalaudalla, ja mietin, mitä elämälläni tekisin. Pohdin, miksi minulle oli käynyt näin, olisinko voinut estää tapahtuneen,  mitä minun olisi pitänyt tietää ja tehdä toisin, jotten olisi tuhonnut terveyttäni ja sitä kautta uraani.  

Sain jonkinlaista apua terveydenhuollon ammattilaisilta, mutta apu tuntui tapauksessani olevan vain toteavaa ja jopa syyllistävää sekä tuomitsevaa, ei ratkaisukeskeistä ja rakentavaa.  

Tästä syystä päätin lähteä rakentamaan niin itseäni kuin uutta uraa liikunta-alalla. Koska minulla ei ollut mitään alan koulutusta, tunsin itseni usein äärimmäisen epävarmaksi ensimmäisessä alan työpaikassani, salilla joka oli profiloitunut hiukan ulkonäkökeskeiseksi liikuntapaikaksi. Toimin tuolloin jäsenmyyjänä, ja tehtäviini kuului vakuuttaa uusi, arkaileva, liikuntaa tarvitseva asiakas siitä, että hänestä pidetään huolta ammattilaisten toimesta. 

Usein koin kuitenkin valehdelleeni, kun näin, kuinka yliolkaisesti paikan erittäin kovakuntoiset, kehonrakennushenkiset personal trainerit suhtautuivat asiakkaisiinsa, ikäänkuin "Kunhan tuokin nyt liikkuu edes johonkin suuntaan niin parempi kuin nyt"-mentaliteetilla,  mietin itseäni-kun alunperin Imatran urheilutalolla kävin kysymässä apua henkilöltä, joka näytti kuuluvan salille tietävän, mitä siellä tehdä, hän rakensi minulle ohjelman, jonka itse katsoi olevan paras mahdollinen-nyt myöhemmin ymmärrän hänen olleen ns. vanhan liiton voimannostaja, ja varmastikin aivan hyvää tarkoittaneilla neuvoillaan aiheuttanut sen, että loukkaannuin liikkeitä haparoiden, hyvin nuorena, suorittaessani, peruuttamattomasti. Minulla ei ollut varsinaisesti mitään liikuntataustaa, mutta olin pitkä ja roteva ikäisekseni, ja tämä henkilö, kuten ihmisillä usein on tapana, päätteli ulkonäköni perusteella, millaista liikuntaa kaipaan, ja pysytteli omalla osaamisalueellaan. 

Tästä syystä olen tutkinut, kyseenalaistanut, kokeillut, kouluttautunut, pohdiskellut, tehnyt kovasti työtä saavuttaakseni nykyisen tietotasoni, jotta ymmärtäisin, kuinka minä olen toiminut väärin ja vammautunut, kuinka sen olisin voinut estää ja miten voin elää vammani (joka toki ei ole jäänyt ainoaksi) kanssa sellaista elämää kuin haluan, liikkua siten kuin haluan, en vain joissain rajoissa. 

Haluan kuunnella, ymmärtää, kunnioittaa ja arvostaa jokaista asiakasta ja puhua hänen kanssaan samaa kieltä, jotta hänen ei tarvitsisi kompastella kuten minun, jotta voisin antaa hänelle oivalluksia ja vahvaa ymmärrystä oman kehonsa suhteen, taitoa, itsevarmuutta ja keinoja tehdä asioita, joita hän haluaa tehdä. En halua olettaa mitään, se johtaa usein turhiin ja haitallisiin virhepäätelmiin. 

Nyt kun viimein pääsen toteuttamaan näkemystäni ja ammattitaitoani juuri sellaisissa puitteissa kun aina olen toivonut voivani tehdä työtäni, oloni on jännittynyt mutta ennenkaikkea onnekas. Voin tarjota itselleni ja asiakkailleni kauniin, yksityisen ja rauhallisen ympäristön täydellistä keskittymistä varten, ja toivon kovasti että kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi ja turvalliseksi Studiollani. 

Paikka itse, kuten kotisivutkin, ovat hiukan keskeneräiset, eivät vielä aivan täydelliset, vähän kuten minäkin-odotan innokkaasti taas uutta päivää, uusia haasteita, uusia ihmisiä, uuden oppimista ja ennenkaikkea, uuden Kotini parvekevalojen sytyttämistä.